Ekosyvyyspsykologia

Elämme aikaa, jolloin ihmiskunta on syvästi vieraantunut luonnollisista juuristaan. Sekä mielemme että ekosysteemimme kantavat merkkejä tästä katkeamisesta. Ekologinen kriisi ja biodiversiteetin romahdus eivät enää ole kaukaisia varoituksia, vaan läsnä olevia todellisuuksia. Teknologinen kehitys ja kaupunkielämä ovat tuoneet mukanaan hyötyjä, mutta ne ovat myös etäännyttäneet meitä paikastamme luonnossa. Matkan varrella olemme menettäneet jotain olennaista: merkityksen tunteen, yhteenkuuluvuuden ja henkisen yhteyden — itseemme, toisiin ihmisiin ja elävään maailmaan.

Onko mahdollista palauttaa tämä yhteys? Yksi toivoa herättävä polku on se, mitä kutsun ekologiseksi mentalisaatioksi — integroiva lähestymistapa, joka ammentaa animistisista perinteistä, mentalisaatioteoriasta, syvyyspsykologiasta sekä neurotieteen uusimmista löydöksistä. Se tarjoaa vision paitsi ekologisesta eheytymisestä, myös ihmisyytemme palauttamisesta sen täydessä merkityksessä.

Syvyyspsykologinen lähestymistapa yhdistää tietoisen ja rationaalisen työskentelyn syvätason tiedostamattomaan, ei-rationaaliseen ja tunneperustaiseen kokemusmaailmaan. Se perustuu Carl Jungin analyyttiseen psykologiaan ja syvyyspsykologiseen ihmiskäsitykseen. Carl Jungia on kutsuttu ekopsykologian uranuurtajaksi. Ekosyvyyspsykologisessa lähestymistavassa korostetaan jungilaisuuuden animistista ihmiskuvaa ja erottamatonta luontoyhteyttä sekä ekosysteemisyyttä.

*****************

Alkuperäiskansojen animistis-shamanistisen maailmankuvan mukaan ihmisen kärsimys juontaa juurensa kahteen lähteeseen: sielunmenetykseen ja voimanmenetykseen. Sielunmenetyksen käsite kattaa hämmästyttävän tarkasti sen, mitä me nykypsykoterapeutit ymmärrämme "traumatisoitumisena" - jokin kokemuksellinen osa itsestä "irrotetaan" jotta vältytään kokemasta sietämätöntä. On huomionarvoista todeta, että trauman eli sielunmenetyksen hoitamisessa nykypsykoterapeutit ovat erittäin osaavia ja hoitotulokset hyviä. Saattaa olla, että olemme tässä kehittyneet vielä taitavammiksi kuin metsästäjä-keräilijä -yhteisöjen parantajat, jotka eivät nykytiedon perusteella (onnekseen) joutuneet yhtä monimutkaisten sielunmenetysten äärelle kuin mitä nykyajan traumakehitys tuottaa.

Voimanmenetys taas viittaa yhteyden katkeamiseen - ja yhteydellä tässä yhteydessä viitataan sekä ihmissuhteisiin että laajempaan kokonaisuuteen: yhteys ihmisen alkuperään, yhteisöön, luontoon johon hän kuuluu, kaikkeen olevaiseen ja olevaisen keskinäiseen suhteeseen. Tässä kohtaa länsimaisessa ihmiskäsityksessä, ja sen myötä psykoterapeuttisessa hoidossa, on suuri aukko: se perustuu erillisyyteen ja yksilön hyvinvointiin, ja ihmistä myös hoidetaan pääosin yksin ja yksilönä. Myös mielenterveyden ongelmat nähdään yksilön psykologisina, "kaulasta ylöspäin" -ongelmina, vaikka tämä ei vastaa ihmisen perustavaa luontoa. 

Voitaisiin sanoa, että ihmistä hoidetaan usein hoitamatta hänen tärkeintä suhdettaan - suhdetta luontoon, kaikkeen jaettuun ja ympäröivään, jonka erottamaton osa ihminen on ja on aina ollut. Voimanmenetyksen hoitaminen tarkoittaa yhteyden palauttamista ihmisen todelliseen luontoon, ja siihen tarkoitukseen luontosuhteen uudelleenrakentaminen on elintärkeää. Ekosysvyyspsykologinen ja -psykoterapeuttinen lähestymistapa pyrkii sekä hoitamaan katkennutta yhteyttä että vahvistamaan olemassaolevaa. 

*****************

Planetaarinen terveys (Planetary Health) -ajattelun mukaan planeetan biosfäärin ja ihmisen terveys ovat toisistaan riippuvaisia. Käsitteen alle asettuu luontevasti myös planetaarinen mielenterveys -ajattelu, joka toimii ekosyvyystyöskentelyn viitekehyksenä. Ekosyvyyspsykologisella lähestymistavalla on tiivis yhteys ekopsykologiaan, syvyyspsykologiaan, lajienvälisen psykologiaan (trans-species psychology), biologiseen antropologiaan sekä useisiin muihin humanistisiin tieteenaloihin. Siinä on myös aina henkinen, animistinen ulottuvuus. 

*****************

Ekosyvyyspsykologinen lähestymistapa ei ole "tekniikka", eikä se myöskään rajoitu vain psykologiseen työskentelyyn tai psykoterapian toteuttamiseen luontoympäristössä (vaikka se voi olla sitäkin). Se on kokonaisvaltainen näkökulman muutos hoidollisessa työssä. Käytännössä työskentely voi yhtä hyvin toteutua sisätiloissa kuin luontoympäristössä, lähitapaamisina tai etäyhteyden kautta, yksilö- tai ryhmämuotoisena.